• Press Releases

Detection Technologyn muutosneuvottelut päättyneet

Detection Technology Oyj lehdistötiedote 2.9.2025 klo 15.30

Detection Technology Oyj:n muutosneuvottelut Suomessa ovat päättyneet tänään, 2. syyskuuta 2025. Neuvotteluiden lopputuloksena vähennetään yhteensä seitsemän työtehtävää, tehdään organisaatiomuutos ja joitakin tehtäviä järjestellään uudelleen.

Muutosneuvottelujen alkaessa yhtiö arvioi, että toimenpiteet voisivat johtaa enintään yhdeksän työsuhteen päättymiseen, lomautuksiin tai tehtävien uudelleenjärjestelyihin. Neuvottelujen piiriin kuuluivat kaikki yhtiön Suomen ylemmät toimihenkilöt ja johto, yhteensä 94 työntekijää.

Detection Technology tiedotti puolivuosikatsauksensa yhteydessä aloittaneensa säästötoimenpiteet kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Osana näitä toimenpiteitä yhtiö käynnisti yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut Suomessa tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Päättyneiden muutosneuvottelujen lisäksi Detection Technology on toteuttanut tehostamistoimia ja uudelleenjärjestelyjä toimipisteissään eri puolilla maailmaa. Arvion mukaan kaikki toimenpiteet saatetaan päätökseen syyskuun 2025 loppuun mennessä. Yhtiö tarjoaa tukea uudelleentyöllistymiseen niille, joita henkilöstövähennykset koskettavat.

Kannattavuuden parantamisen lisäksi Detection Technology sopeuttaa toimintaansa panostaakseen fokusalueisiin, jotka vahvistavat yhtiön kilpailukykyä ja asemaa kansainvälisillä markkinoilla. Muutosten tarkoituksena on tehostaa ja nopeuttaa liiketoimintaa, vahvistaa tarjontaa sekä parantaa asiakaslähtöisyyttä.

Lisätietoja

Hannu Martola, toimitusjohtaja
+358 500 449 475, hannu.martola@nulldeetee.com

Detection Technology on globaali röntgenilmaisimien ratkaisu- ja palvelutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja. Sillä on toimipisteitä Suomessa, Intiassa, Kiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella DETEC.

Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet, www.deetee.com